maanantai 7. heinäkuuta 2014

Pihan perällä

Meillä on vanha pihasauna. Koska yläkerran kylpyhuoneremontti on hieman venynyt, olemme käyttäneet saunaa ahkerasti marraskuusta asti. Pihasaunassamme on löylyhuoneen lisäksi pieni pukuhuone, jonka sisustus on kauniisti sanottuna ollut hieman keskeneräinen. Talvella huoneessa oli kolme pihatuolia. Keväällä pihatuolien siirryttyä pihalle, on siellä ollut remonttijakkara ja kaappi. Pukuhuone ei ole ollut varsinaisesti kovinkaan kaunis, tai käytännöllinen.






Pukuhuoneen kohennus ei kuitenkaan ole ollut päälimmäisenä mielessä. Yläkerran lastenhuone, julkisivujen maalaus ja olohuone saattaisivat olla hieman tärkeämpiä kohteita. Muutama viikko sitten ajattelin 
kuitenkin siivota pukuhuoneen. Sitten ajattelin että maalaan hieman jotain pintoja samalla. Kohta hainkin vanhat maalinjämät kaapeista, rautakaupasta kakkosnelosta ja lautaa, kellarista patjoja, lampun, peilin ja...
















   

                       


Tänään päiväunien aikaanpidettiin pukuhuoneessa raparperikestit. Pukuhuoneen ehostus ei harmittanut yhtään. Jottei ihan liian helpolta tämä "kolmen päivän pikaremontti" tuntuisi, lopuksi vielä vähän arkirealismia. Yksivuotias ja nopeat jalat:
     
                                                 


                                                         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti